Heippa!
En muista millon oon viimeeks päivittäny, mut annetaan mulle anteeks. Mulla on menossa mun vikat viikot Saksassa, ja mulla tänään iski pieni masennus tän suhteen.
Oon ollu täällä 8 kuukautta, ja vaikka mä en ookaan hankkinu oman ikäsiä kavereita nimekskään, varsinkaan sellasia, jota tulisin näkee vielä useemminkin, enkä oo vieläkään keksiny mitä musta tulee isona (oon oottanu sitä ku salamaa taivaalta, ei oo kuulunu) niin koen et oon kuitenki saavuttanu jotain paljon parempaa ettei mitään.
Mä oon tutustunu vihdoin kunnolla mun Saksan sukulaisiin ja luonu niihin sellasen suhteen millasen oon aina halunnu. Tunnen mun serkun, mun enot, niiden perheet, oon osa niitä perheitä. Mä oon vilpittömän onnellinen että mulla on taas mun sukulaiset täällä, jotka rakastaa mua pohjattomasti ja jotka tulee aina auttamaan mua, oli tilanne mikä hyvänsä.
N:stä ja sen perheestä on tullu mulle niin tärkeä ettei tosikaan. Mä oon saanu N:ltä niin paljon tukea ja apua näitten kuukausien aikana, puhumattakaan siitä miten nää otti mut jouluna luokseen ja kohteli mua kun yhtä niitten omista lapsista ja sisaruksista, puhumattakaan siitä että sain kunnian olla vieraana N:n tyttären häissä ja ne on tehny mut tietoseks siitä että oon aina tervetullut, oli tilanne mikä hyvänsä.
Oon myös ymmärtäny miten ihana perhe mulla on Suomessa, huolimatta siitä miten rikki me ollaan. Mun vanhemmat rakastaa ja tukee mua miten ne pystyy, mun veljet on aivan parhaita ja vaikka me ollaan niin hajalla, niin jollain tapaa me ollaan silti perhe. Ihan sama vaikka kieltäydyn viettämästä jouluja kotona, me ollaan silti jollain tasolla perhe ja oon oppinu arvostamaan mun isää ja äitiä ihan eri tavalla mitä ennen. Mä oon myös tajunnu miten upeita ystäviä mulla on Suomessa, niitä sen kummempaa erittelemättä. Niiltä saan just sitä niin vilpitöntä rakkautta ja oon myös ymmärtäny mikä onni mulla on ollu siinä et oon tavannu niin upeita ihmisiä mitä mun ystävät Suomessa.
Mä oon myös saanu itelleni perheen, jonkalaisen oon aina halunnu. Ison, äänekkään, rennon, hauskan, välittävän ja vilpittömän rakastavan, ja kyllä, mä puhun mun aupair-perheestä. Tän perheen vanhemmat on kun mun omia, mutta ne on samalla myös mun hyviä ystäviä ja ne tukee mua maailman loppuun saakka. Nää lapset, kaikki neljä, on kun mun omia sisaruksia, mut omalla tavallaan myös mun lapsia. Oon kuitenki kasvattanu niitä viimeset 8 kuukautta. Me ollaan naurettu ja itketty ja pidetty hauskaa ja tapeltu ja tehty kaikkee mahdollista, mulla on ollu helppoo ja mulla on ollu niin vaikeeta, mut sit taas toisaalta... Mulle kävi aivan äärettömän hyvä tuuri mun perheen kanssa, en ikinä kuvitellu et tää ois ollu näin upee perhe ja et kaikki ois sujunu näin helposti ja vaivattomasti.
Mä en oo ehkä hankkinu oman ikäsiä ystäviä, mut oon saanu tän 8 kuukauden aikana kolme lisää perhettä mun ennestään laajaan perhekäsitykseen. Nää niitä perheitä, jotka mä oon ite valinnu ja joita en vaihtais mihinkään. Oon saanu korvaamattomia ystäviä, jonkun sortin elämänkokemusta ja ehkä vähän rauhaa tähän mun pääkoppaan. Ei, mä en vieläkään tiedä mitä teen ees kolmen kuukauden päästä, saatika vuoden päästä, mutta tiedän ainakin et mulla on aina koti mihin mennä ja monta kotia joista valita.
keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
maanantai 11. kesäkuuta 2012
girl you make my speakers go boom boom
Bongasin tän joittenki tosi söpöjen tyttöjen blogista ja halusin tehä tän, koska en aatellu vielä julkasta mun rakkaustekstiä mitä kirjotin eilen illalla kun päädyttiin puhuu syvällisiä C:n kanssa!
1. Unelmapäiväsi?
Mun unelmapäivä tällä hetkellä ois sellanen, et heräisin aamulla mun tyttöjen vierestä, katottais yhessä leffa ja syötäis aamupalaa sohvalle käpertyneinä peittoihin, myöhemmin kävisin ratsastaa mun hepan kanssa metsässä, päivällä kävisin ajelee avoautolla mun jonkun ihanan kaverin kanssa ja illalla saisin mun kaikki ystävät yhen katon alle juhlimaan ja saunomaan ja rentoilee.
2. Mitä teet kun olet surullinen?
Kuuntelen musiikkia, luen tahallaan tekstejä jotka saa mut itkemään ja sit vaan lähinnä itken. Lukittaudun neljän seinän sisälle ja istun läppärin ääressä.
3. Siviilisäätysi?
Mä oon sinkku enkä oo suunnitellu muuttavani tätä vähään aikaan mihinkään. Oon maailman surkein tyttöystävä ja täysin tunnevammanen, enkä sitä paitsi osaa luopua flirttailusta ja komeitten miesten kuolaamisesta.
4. Lempiblogisi?
Too fast for love, Mungolife ja Teoria Mulkuista, vaikkei sitä ookaa päivitetty ikuisuuksiin.
5. Millainen on unelmien kumppanisi?
Mä vaan haluun sit joskus sellasen ihmisen joka rakastaa mua yhtä paljon kun mä sitä, pysyy mun tahdissa ja pitää mua jonkinlaisessa otteessa. Tällä en tarkota sitä et mua dominoidaan ja kontrolloidaan minkä keretään, vaan sitä et joskus joku sanoo et "Ei, nyt istut tähän ja istut mun kaa hetken ja rauhotut ja sit voit mennä."
6. Missä luulet olevasi 5 vuoden kuluttua?
Toivottavasti mä opiskelen ja oon onnellinen. Ehkä Suomessa, ehkä ulkomailla, mut jotain vakautta pliis.
7. Mistä sinut tunnistaa?
Tällä hetkellä varmaan mun blondista ruuhkatukasta ja mun äänestä, koska en oo ikinä hiljaa nykyään jos pääsen puhumaan, etenkin jos pääsen puhuu suomee.
8. Vakioasusteesi?
Mulla on aina mun kaks Nominationin ranneketta mun oikeessa ranteessa. En oikeestaan ikinä ota niitä pois.
9. Millainen olet luonteeltasi?
Mä en ehkä oo paras vastaamaan tähän, mut pidän itteäni ensinnäkin puheliaana ja sit vasta kaikkena muuna. Oon melko helppo ihminen, mulle monet asiat on oikeesti ihan sama mutta mä rakastan mun ystäviä ja teen aika paljon niiden puolesta. Oon myös itsevarma ja hyvinkin reipas, etenki parin tequilashotin jälkeen... Mun persoona on niin erilainen eri seurassa, et tähän on vaikee vastata.
10. Miksi aloitit bloggaamisen?
Mä en tiedä, kai mä halusin joskus sillon 12-vuotiaana purkaa mun tunteita jonnekin. Tää blogi nyt on olemassa lähinnä sen takia et mun läheisimmät saa luettuu mitä mulle kuuluu täällä Itämeren toisella puolella.
11. Lempi vuodenaikasi? Miksi?
Mä rakastan syksyä tosi paljon, koska ne värit ja ilma ja mun synttärit. Ennen syksyllä alko aina koulu ja sillon oli tosi kivaa, ja mä nyt vaan tykkään kun ilmasta tulee kirpee ja viilee.
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
you're a vegetable/
Moikka!
Mulla ei oo mitään jännää asiaa, muuta kun et mulla on ollu tänään ihanan rento päivä mihin on vaan sisältyny paljon koneella notkumista ja tunnin pyöräretki. Mulla tulee niin ikävä tätä pyöräilyy täällä, koska täällä on oikeesti ihanat maisemat käydä pyöräilee ja täällä on niin tasasta et pyöräily on helpompaa ku helppoo.
Nyt mä hukutan itteni tumblriin ja varmaankin johonkin tosi laadukkaaseen tv-sarjaan.
Ciao!
Mulla ei oo mitään jännää asiaa, muuta kun et mulla on ollu tänään ihanan rento päivä mihin on vaan sisältyny paljon koneella notkumista ja tunnin pyöräretki. Mulla tulee niin ikävä tätä pyöräilyy täällä, koska täällä on oikeesti ihanat maisemat käydä pyöräilee ja täällä on niin tasasta et pyöräily on helpompaa ku helppoo.
Nyt mä hukutan itteni tumblriin ja varmaankin johonkin tosi laadukkaaseen tv-sarjaan.
Ciao!
lauantai 9. kesäkuuta 2012
kietoa tahdon sinut vällyihin nukkumaan, ettei sulle tulis kylmä enää milloinkaan
Hellou!
En oo loogisesti tehny mitään muuta kehittävää kun fiilistelly Suomee pari viimestä päivää.
Tää vuos on opettanu mulle et rakastan mun Suomee tosi kovaa vaikka Suomen talvi ei sovi mulle yhtään, vaikka suomalaiset ärsyttää mua (käyttäisin tuttua v-sanaa jos kehtaisin) epäystäväisyydelllisyydellään ja silla faktalla et niillä harvoin on käytöstapoja, mut sit taas toisaalta.....
Ekaks, rakastan mun suomalaisia ystäviä ja perhettä. Siinä missä mun kaverit täällä on kaikki melko, no, tiukkiksia kaikin puolin, mitään ekstemporee ei voi tehä vaan kaikki pitää suunnitella kaks viikkoo aikasemmin eikä näillä oo mitään käsitystä oikeesta alkoholinkäytöstä, mun suomalaiset kaverit on rennoimpia alkkiksia mitä tiedän. Niille voi aina soittaa ja sanoo et hei, puol tuntii ja Amarillon terde ja ne on siellä venaamassa sua. Jos on huono päivä ja tekee mieli vetää pullo viiniä ja viistoista kaljaa baarissa, niin aina löytyy joku joka tulee messiin, ihan sama onks niillä seuraavana päivänä yheksältä aamulta duunia vai ei. Ne kiroilee, ne tulee mun kaa alasti saunaan ja niitten kaa voi hengailla pikkareissa ja bändipaidassa ilman et ketään kiinnostaa. Ja ku kaikki suomalaiset on muutenkin niiiin laid back verrattuna saksalaisiin.
Toiseks, oon löytäny rakkauden suomenkieleen. Oikeesti, mikään ei oo ihanampaa kun et voi puhuu niiiin nopeesti kun haluu (mun kaverit tietää et puhun nopeesti ja paljon) ja sit kun niitä ärriä voi rullata ihan miten haluu eikä tarvii ettii sanoi ja kaikkein parasta on se kun tietää 50 kirosanaa ja pystyy käyttää puolia niistä kahen minuutin sisällä. En usko et missään muussa kielessä on niin paljon kirosanoja kun suomenkielessä. Ja nyt kun oon vuoden kuunnellu hollantia ja saksaa, niin suomi kuulostaa tosi soljuvalta ja musiikilta. Rakastan puhuu suomee nykyään ihan älyttömästi.
Kolmanneks, Suomen kesä. Joo, kesäkuussa sataa vettä ja on kylmä, mut heinäkuu.... Rakastan. Eniten rakastan sitä ku kömmin himaan 5 aikaan aamulla, aurinko on ylhäällä, pimeetä ei oo oikeestaan ollukaa ja lokit laulaa ja kaikki on vaan niin hiljasta. Kaikkialla on niin paljon värejä ja ne värit on niin kauniita ja sit ku on lämmin ja suomalainen ukonilma, oi jee, parempaa en tiedä. Ja kun Suomessa kesällä ilma on niin pehmeetä ja ihanaa ja vaikka mitä, en kestä.
Neljänneks, vesi. Mä oon kasvanu Saimaassa melko kirjaimellisesti ja mulla on niin ikävä sitä kun kaikkialla on vettä ja se miltä vesi tuoksuu ja mikä se fiilis on kun istut järven rannalla aamuyöstä ja kuulet vaan luonnon ja vesi on niin tyyntä et pystyt peilaa ittees siitä ja niin lämmintä ja pehmeetä.... Ja veneily, mä rakastan veneitä ja sitä fiilistä kun istut veneen keulassa ja se tuuli ja lämpö ja vesi ja kaikki. Mä rakastan.
Oon kans oppinu arvostaa sitä hiljaisuutta, sitä miten näkee tähdet, sitä miten paljon tilaa meillä on Suomessa, sitä miten voin ratsastaa mun hevosella metsässä, miten kaikki vaatetus on hyväksyttävää kaikkialla, sitä et Suomesta saa kunnollista siideriä, sitä miten Suomessa pitää aina mennä ulos röökille, sitä et Suomessa tulee radiosta suomenkielistä musaa ja sitä kamalaa suomalaista huumoria, mikä järkyttää Länsi-Eurooppalaisia yli kaiken (kerroin mun kavereille täällä niitä kuuluisia vauvavitsejä ["Mikä on hauskempaa kun kuollut vauva tehosekottimessa?"] ja ne ei oikeen arvostanu) ja sitä miten kaikki on vaan niin helppoo ja kaikki on onnellisia kesällä.
Ikävä ja alle kolme viikkoo.
En oo loogisesti tehny mitään muuta kehittävää kun fiilistelly Suomee pari viimestä päivää.
Tää vuos on opettanu mulle et rakastan mun Suomee tosi kovaa vaikka Suomen talvi ei sovi mulle yhtään, vaikka suomalaiset ärsyttää mua (käyttäisin tuttua v-sanaa jos kehtaisin) epäystäväisyydelllisyydellään ja silla faktalla et niillä harvoin on käytöstapoja, mut sit taas toisaalta.....
Ekaks, rakastan mun suomalaisia ystäviä ja perhettä. Siinä missä mun kaverit täällä on kaikki melko, no, tiukkiksia kaikin puolin, mitään ekstemporee ei voi tehä vaan kaikki pitää suunnitella kaks viikkoo aikasemmin eikä näillä oo mitään käsitystä oikeesta alkoholinkäytöstä, mun suomalaiset kaverit on rennoimpia alkkiksia mitä tiedän. Niille voi aina soittaa ja sanoo et hei, puol tuntii ja Amarillon terde ja ne on siellä venaamassa sua. Jos on huono päivä ja tekee mieli vetää pullo viiniä ja viistoista kaljaa baarissa, niin aina löytyy joku joka tulee messiin, ihan sama onks niillä seuraavana päivänä yheksältä aamulta duunia vai ei. Ne kiroilee, ne tulee mun kaa alasti saunaan ja niitten kaa voi hengailla pikkareissa ja bändipaidassa ilman et ketään kiinnostaa. Ja ku kaikki suomalaiset on muutenkin niiiin laid back verrattuna saksalaisiin.
Toiseks, oon löytäny rakkauden suomenkieleen. Oikeesti, mikään ei oo ihanampaa kun et voi puhuu niiiin nopeesti kun haluu (mun kaverit tietää et puhun nopeesti ja paljon) ja sit kun niitä ärriä voi rullata ihan miten haluu eikä tarvii ettii sanoi ja kaikkein parasta on se kun tietää 50 kirosanaa ja pystyy käyttää puolia niistä kahen minuutin sisällä. En usko et missään muussa kielessä on niin paljon kirosanoja kun suomenkielessä. Ja nyt kun oon vuoden kuunnellu hollantia ja saksaa, niin suomi kuulostaa tosi soljuvalta ja musiikilta. Rakastan puhuu suomee nykyään ihan älyttömästi.
Kolmanneks, Suomen kesä. Joo, kesäkuussa sataa vettä ja on kylmä, mut heinäkuu.... Rakastan. Eniten rakastan sitä ku kömmin himaan 5 aikaan aamulla, aurinko on ylhäällä, pimeetä ei oo oikeestaan ollukaa ja lokit laulaa ja kaikki on vaan niin hiljasta. Kaikkialla on niin paljon värejä ja ne värit on niin kauniita ja sit ku on lämmin ja suomalainen ukonilma, oi jee, parempaa en tiedä. Ja kun Suomessa kesällä ilma on niin pehmeetä ja ihanaa ja vaikka mitä, en kestä.
 |
| weheartit.com |
Neljänneks, vesi. Mä oon kasvanu Saimaassa melko kirjaimellisesti ja mulla on niin ikävä sitä kun kaikkialla on vettä ja se miltä vesi tuoksuu ja mikä se fiilis on kun istut järven rannalla aamuyöstä ja kuulet vaan luonnon ja vesi on niin tyyntä et pystyt peilaa ittees siitä ja niin lämmintä ja pehmeetä.... Ja veneily, mä rakastan veneitä ja sitä fiilistä kun istut veneen keulassa ja se tuuli ja lämpö ja vesi ja kaikki. Mä rakastan.
Oon kans oppinu arvostaa sitä hiljaisuutta, sitä miten näkee tähdet, sitä miten paljon tilaa meillä on Suomessa, sitä miten voin ratsastaa mun hevosella metsässä, miten kaikki vaatetus on hyväksyttävää kaikkialla, sitä et Suomesta saa kunnollista siideriä, sitä miten Suomessa pitää aina mennä ulos röökille, sitä et Suomessa tulee radiosta suomenkielistä musaa ja sitä kamalaa suomalaista huumoria, mikä järkyttää Länsi-Eurooppalaisia yli kaiken (kerroin mun kavereille täällä niitä kuuluisia vauvavitsejä ["Mikä on hauskempaa kun kuollut vauva tehosekottimessa?"] ja ne ei oikeen arvostanu) ja sitä miten kaikki on vaan niin helppoo ja kaikki on onnellisia kesällä.
Ikävä ja alle kolme viikkoo.
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
i will make the most of loving you
Heippa!
Mulla on nää viimeset pari viikkoo ollu sen sortin kaaosta ettei mitään rajaa. Mun äiti oli täällä muutaman päivän, mä tosiaan kävin niissä unelmahäissä jotka oli niin unelmahäät ettei mitään ja nyt toivun vähän edelleen niistä.
Me vietiin tosiaan jo perjantaina meidän tavarat hotellille (joka oli täynnä n. 13-vuotiaita jalkapalloilijoita....) ja illallistettiin jo paikalle tulleiden vieraiden ja hääparin perheiden kanssa. Me illallistettiin keskellä metsää junaradan varrella ihanassa ravintolassa ja juteltiin ja tutustuttiin toisiimme, mikä oli mulle suuri bonus sinänsä koska mä tunsin tuolta vaan ihan oikeesti morsiamen perheen ja that's it, niistäkään en ollut tavannu kaikkia (edes morsianta.....) ennen. Mä kerkesinkin tutustua melko hyvin jo sulhasen nuorempaan veljeen tona iltana, mikä oli sinänsä hyvää tuuria että meidät oltiin seuraavana päivänä illallisella istutettu vierekkäin. Me ajettiin vielä illan päätteeks morsian, sulhanen ja kaaso kotiin, mikä oli jo sinänsä melko iso kunnia!
Meillä oli seuraavana aamuna kirkko ja sen jälkeen cocktail-tilaisuus, ja illalla sit vielä erikseen iltajuhla. Mulla ei loogisesti oo kuvia kun molemmista mekoista jotka mulla oli päällä, koska välissä siis piti käydä vaihtamassa vaatteet ja illalla päällä piti olla iltapuku. Mulla oli päällä päivällä tommonen decoration, mun enon ostama mekko ja illalla sit mun wanhojen tanssien mekko, mistä olin hyvin hyvin iloinen. Mä en ikinä kuvitellu et saisin laittaa ton taas päälleni! Ja keräsin sillä sen verran (sekä hyviä että huonoja) katseita, että noh, oli se sen arvosta.
Itse vihkiminen oli äärettömän kaunis ja onnellinen eikä noi hääjuhlat olleet yhtään huonommat. Päivän tilaisuus oli äärettömän kaunis auringonpaisteessa ja illan tilaisuus oli ihanan hienostunut ja tunnelmallinen, bestmanit piti molemmat aivan ihanat puheet ja muutenkin voin sanoa että koko häät oli niin unelmahäät etten tiedä miten tollasista voi laittaa enää paremmaksi.
Mä olin äärettömän onnellinen siitä että sulhasen veli escorttasi mua noi pari päivää äärettömän tunnollisesti. Me oltiin siitä nuorimmasta päästä häissä eikä siellä tainnut hirveesti muita parikymppisiä ollakaan. Mä tapasin myös äärettömän monta muuta herrasmiestä jotka tanssitti mua vaikken osannukaan tanssia ihan niinkun ois pitäny ja mun juoma- ja savuketilanteesta pidettiin loputtoman hyvää huolta ja samaten siitä ettei mulle vaan tulis kylmä. Mä oon ehdottomasti sitä mieltä että mitä naisten kohteluun tulee niin en tosiaankaan tiedä liikunko vaan hyvissä piireissä, vai onko oikeesti miehet tällä ton sortin herrasmiehiä mihin oon törmänny, sama se oliko ne viistoista vai viiskymmentä.
Illan vitsi oli kutakuinkin se etten mahtunu mun mekon kanssa kaikkiin vessoihin ja mun korsettia jouduttiin löysäämään koska olin lähellä pyörtyä kun se "vähän" painoi illallisen jälkeen. Se että pidät sun n. 6-7kg mekkoa yllä korsetilla ja yrität syödä illallista ja vielä sen päälle vähän istua ei varsinaisesti toimi. Noi mekot ei nimittäin oo tehty istumista varten! Mutta pidin varsin hurmaavana sitä että pari miestä kutsu mua koko illan Cinderellaksi.
Ja meitä viihdytti myös suuresti se herrasmies joka tuli silinteri päässä ilmoittamaan mulle ja sulhasen veljelle et meidän pitää oikeesti ettiä jostain huone koska meidän flirttailu on niiiiiiin ilmiselvää että se huoneen hankkiminen ois aiheellista. Huono vaan että mun escortilla valitettavasti oli tyttöystävä ja mä yritän vielä pitää jonkunlaista arvokkuutta yllä! Ja kyseinen silinterimies ei varmaan kerenny nähdä mua kaikkien muitten herrasmiesten kanssa, koska mä tiedän olevani just niitä naisia et jos pidän jostain miehestä ihan ulkonäöllisesti tai vaikka vaan ystävänä niin flirttailen äärettömästi, halusin niistä sitten jotain tai en. Mä koen olevani vaan ystävällinen!
Me tanssahdeltiin vielä morsiamen isän kanssa jonnekin kuuteen saakka, kunnes istuuduttiin vielä keittiöön juomaan kahvia puol kahdeksaan saakka. Kerkesin jopa nukkua tunnin kaaduttuani sänkyyn kaheksalta, mutta oli se sen arvoista. Noi häät oli ehdottomasti niin unelmahäät, kaikki sujui aivan täydellisesti, morsian oli kauneuden perikuva ja koko hääpari niin onnellinen ja kaikki oikeestaan oli vaan niin onnellisia ja mä en kestä, mä en pysty ees puhumaan noista häistä ilman että mun kasvoille leviää ihan valtava hymy!
Oon aivan äärikiitollinen että mut kutsuttiin tonne, ja rehellisesti sanottuna ei yhtään harmita etten menny Suomeen. Ehdottomasti yks mun elämäni parhaista päivistä koskaan.
Mulla on nää viimeset pari viikkoo ollu sen sortin kaaosta ettei mitään rajaa. Mun äiti oli täällä muutaman päivän, mä tosiaan kävin niissä unelmahäissä jotka oli niin unelmahäät ettei mitään ja nyt toivun vähän edelleen niistä.
Me vietiin tosiaan jo perjantaina meidän tavarat hotellille (joka oli täynnä n. 13-vuotiaita jalkapalloilijoita....) ja illallistettiin jo paikalle tulleiden vieraiden ja hääparin perheiden kanssa. Me illallistettiin keskellä metsää junaradan varrella ihanassa ravintolassa ja juteltiin ja tutustuttiin toisiimme, mikä oli mulle suuri bonus sinänsä koska mä tunsin tuolta vaan ihan oikeesti morsiamen perheen ja that's it, niistäkään en ollut tavannu kaikkia (edes morsianta.....) ennen. Mä kerkesinkin tutustua melko hyvin jo sulhasen nuorempaan veljeen tona iltana, mikä oli sinänsä hyvää tuuria että meidät oltiin seuraavana päivänä illallisella istutettu vierekkäin. Me ajettiin vielä illan päätteeks morsian, sulhanen ja kaaso kotiin, mikä oli jo sinänsä melko iso kunnia!
Meillä oli seuraavana aamuna kirkko ja sen jälkeen cocktail-tilaisuus, ja illalla sit vielä erikseen iltajuhla. Mulla ei loogisesti oo kuvia kun molemmista mekoista jotka mulla oli päällä, koska välissä siis piti käydä vaihtamassa vaatteet ja illalla päällä piti olla iltapuku. Mulla oli päällä päivällä tommonen decoration, mun enon ostama mekko ja illalla sit mun wanhojen tanssien mekko, mistä olin hyvin hyvin iloinen. Mä en ikinä kuvitellu et saisin laittaa ton taas päälleni! Ja keräsin sillä sen verran (sekä hyviä että huonoja) katseita, että noh, oli se sen arvosta.
Itse vihkiminen oli äärettömän kaunis ja onnellinen eikä noi hääjuhlat olleet yhtään huonommat. Päivän tilaisuus oli äärettömän kaunis auringonpaisteessa ja illan tilaisuus oli ihanan hienostunut ja tunnelmallinen, bestmanit piti molemmat aivan ihanat puheet ja muutenkin voin sanoa että koko häät oli niin unelmahäät etten tiedä miten tollasista voi laittaa enää paremmaksi.
Mä olin äärettömän onnellinen siitä että sulhasen veli escorttasi mua noi pari päivää äärettömän tunnollisesti. Me oltiin siitä nuorimmasta päästä häissä eikä siellä tainnut hirveesti muita parikymppisiä ollakaan. Mä tapasin myös äärettömän monta muuta herrasmiestä jotka tanssitti mua vaikken osannukaan tanssia ihan niinkun ois pitäny ja mun juoma- ja savuketilanteesta pidettiin loputtoman hyvää huolta ja samaten siitä ettei mulle vaan tulis kylmä. Mä oon ehdottomasti sitä mieltä että mitä naisten kohteluun tulee niin en tosiaankaan tiedä liikunko vaan hyvissä piireissä, vai onko oikeesti miehet tällä ton sortin herrasmiehiä mihin oon törmänny, sama se oliko ne viistoista vai viiskymmentä.
Illan vitsi oli kutakuinkin se etten mahtunu mun mekon kanssa kaikkiin vessoihin ja mun korsettia jouduttiin löysäämään koska olin lähellä pyörtyä kun se "vähän" painoi illallisen jälkeen. Se että pidät sun n. 6-7kg mekkoa yllä korsetilla ja yrität syödä illallista ja vielä sen päälle vähän istua ei varsinaisesti toimi. Noi mekot ei nimittäin oo tehty istumista varten! Mutta pidin varsin hurmaavana sitä että pari miestä kutsu mua koko illan Cinderellaksi.
Ja meitä viihdytti myös suuresti se herrasmies joka tuli silinteri päässä ilmoittamaan mulle ja sulhasen veljelle et meidän pitää oikeesti ettiä jostain huone koska meidän flirttailu on niiiiiiin ilmiselvää että se huoneen hankkiminen ois aiheellista. Huono vaan että mun escortilla valitettavasti oli tyttöystävä ja mä yritän vielä pitää jonkunlaista arvokkuutta yllä! Ja kyseinen silinterimies ei varmaan kerenny nähdä mua kaikkien muitten herrasmiesten kanssa, koska mä tiedän olevani just niitä naisia et jos pidän jostain miehestä ihan ulkonäöllisesti tai vaikka vaan ystävänä niin flirttailen äärettömästi, halusin niistä sitten jotain tai en. Mä koen olevani vaan ystävällinen!
Me tanssahdeltiin vielä morsiamen isän kanssa jonnekin kuuteen saakka, kunnes istuuduttiin vielä keittiöön juomaan kahvia puol kahdeksaan saakka. Kerkesin jopa nukkua tunnin kaaduttuani sänkyyn kaheksalta, mutta oli se sen arvoista. Noi häät oli ehdottomasti niin unelmahäät, kaikki sujui aivan täydellisesti, morsian oli kauneuden perikuva ja koko hääpari niin onnellinen ja kaikki oikeestaan oli vaan niin onnellisia ja mä en kestä, mä en pysty ees puhumaan noista häistä ilman että mun kasvoille leviää ihan valtava hymy!
Oon aivan äärikiitollinen että mut kutsuttiin tonne, ja rehellisesti sanottuna ei yhtään harmita etten menny Suomeen. Ehdottomasti yks mun elämäni parhaista päivistä koskaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)